ETUSIVU  ESITTELY  KOIRAT  PENTUJA  UUTISET  LINKIT  VIERASKIRJA   

 

VUOSI 2005

11.01.
Niinpäs tuo vuosi vaihtui. Uutta vuotta vietettiin Himangalla merenrannalla. Oonan kanssa olimme "isojen" rakettien aikaan mökin sisällä, ettei se nyt murkkuiässä saa päähänsä alkaa pelätä niitä. roomalaisista kynttilöistä se ei kyllä sanonut mitään, kummasteli vain pää kallellaan valoja:) Eikä se sitten pelännyt niitä oikeitakaan raketteja, koska meillä alavieskassa on niin ihania naapureita, että rupesivat paukuttelemaan vielä lauantaina ja sunnuntaina. oona oli sitten juuri ulkona, kun ampuivat raketteja, eikä se niistä näyttänyt mitään välittävän.

Uuden vuoden jälkeen tultiin Oonan kanssa kahdestaan tänne Ouluun muutamaksi päiväksi kun minulla alkoi koulu. Oonalla meni sitten heti maha sekaisin ja oli kuralla koko alku viikon. Ruuasta tai stressistä en usko sen johtuvan, koska koko joulun se sai kaikilta herkkuja ja kävimme kyläilemässä uusissa paikoissa, joissa oli paljon uusia ihmisiä. Ehkä täällä olikin liian rauhallista, kun kaksi viikkoa oli yhtä hälinää..

Kävimme lauantaina(8.1.) Kajaanissa näyttelyissä.Ennen kuin pääsimme kehän reunalle asti, oli Oona jo sotkenut tassunsa ja partakarvansa kuraan, kivaa:)Ensi kerralla sitten sukat jalkaan, kun on hiekkapohjainen näyttelyhalli..Onneksi aikaa oli ennen kehään menoa ja Oona kerkesi kuivua ja hiekka varista pois.. Näimme Ullaa ja Aimoa pitkästä aikaa ja Ulla "parturoi" Oonaa ennen kehää sen verran, että sen kehtasi kehään viedä:).

Kehässä Oona käyttäytyi taas muuten tosi hienosti, mutta ei malttanut juosta ollenkaan. Hyppi ja pomppi ja yritti ottaa minusta kiinni. Jospas sitä nyt vihdoin sais itseään niskasta kiinni ja alkaisi kunnolla harjoitella tuota juoksemista. Pitää ottaa Viivi kaveriksi, niin tulee harjoittelua toisen koiran kanssa! Saatiin kuitenkin arvostelu EH johon olen tietenkin tyytyväinen ja juniori nartuissa oltiin toisia. Sisko Elviira oli ykkönen ja sai ERIn ja loppujen lopuksi oli VSP ja sai viela sertinkin:) onnea!! todella hieno saavutus!

Hallissa oli aika hämärää ja valo sellaista kellertävää, joten kuvat ovat sitten kehästä tuommoisia oranssin sävyisiä..tahtoo lisäsalaman!! :) Kehän jälkeen Ulla otti Oonan "teho trimmiin" ja siitä tulikin ihan lammaskoiran näköinen. Jospas sitä nyt osaisi sitten itsekin laittaa koiraa näyttelyihin:) Kiitos, Ulla viela kerran!

16.01.
Kävimme lauantaina hyväntekeväisyys mätsärissä täällä Oulussa. Saimme houkuteltua Viivin ja Tessankin mukaan:) Viivi tuli samaan "sarjaan" Oonan kanssa ja Tessa meni Jeren kanssa lapsi-koira kisaan. Viivi osasi käyttäytyä hienosti ihan ensimmäisessä kisassa missä oli ja Oonakin osasi taas juosta kohtalaisesti:) Tessa tai siis Jere oli ainut joka sai palkinnon, kun lapsi-koira kisassa kaikki oli voittajia. Oonan kanssa saatiin punainen nauha ja tuomari valkkasi meidät vielä kuuden parhaan joukkoon, mutta jäätiin sitten viidenneksi ja koska vain neljä palkittiin, niin jäätiin ilman pokaalia.

Kävimme ennen mätsäriä piiitkällä lenkillä järvellä:) ja samalla käytiin harjoittelemassa hieman juoksemista, joka näytti toimivan. Parikehässä oli vielä joitakin pomppuja, mutta punaisten kehässä juoksu kulki jo ihan hyvin..nyt pitää ruveta tosissaan harjoittelemaan, että siellä oikeassa kehässä sitten osataan oikeasti juosta:) Samoten käytiin tänään järven jäällä ja Oona sai olla irti. Oona on kyllä kuin eri koira kun saa juosta irrallaan, vaikka nytkin se käveli ihan vieressä koko ajan, niin näyttää olevan kuitenkin Oonalle eri asia olla irti kuin narussa:)

31.01.
Me alustavasti sovittiin Ilonan kanssa, että aletaan yhdessä käymään perustottista noiden koirien kanssa. Oona ei ainakaan malta toisen koiran seurassa kuunnella ollenkaan. Käveleminenkin unohtuu ihan kokonaan. Tarkoitus oli aloittaa jo viime viikolla, mutta Oonalla oli sitten nuhaa ja hiemanhan tuo köhikin, joten ei sitten viitsitty lähdeä "palelluttamaan" lisää.. Energiaahan tuolla neidillä meinaa olla ja ollaan käyty aina kun mahdollista niin tuossa järvenjäällä lenkkeilemässä, kun siellä voi juosta irrallaan Näkee jo kaukaa jos on muita tulossa, niin kerkeää ottamaan koiran remmiin. Toisten koirien ohitukset alkavat taas kohta sujumaan..nyt ei enää juosta toisen koiran luokse, vaan heti kun toinen on kohdalla, niin pitää juosta pari askelta eteenpäin. Ihan niinkuin pitäisi päästä ohitustilanteesta äkkiä pois..no edistystähän tuokin jo on:) Olemme harjoitelleet seuraamistakin ja sisällä se sujuu jo hienosti:)

10.02.
Oona pääsi tänään käymään eläinlääkärissä, kun kävimme ottamassa verinäytteen rabies vasta-ainetestiä varten..Hienosti osasi tyttö käyttäytyä, itseasiassa ei se edes huomannut, kun siltä otettiin verikoe:) kädessä muutama nappula, niin mielenkiinto pysyi minussa, eikä lääkärin tekemisissä..pari viikkoa tässä sitten odotellaan, että tulokset tulevat.

Eilen käytiin Viivin kanssa puistoilemassa. Meinasi meidän reissu loppua lyhyeen, kun yksi uros(!)koira hyökkäsi ihan yllättäen Viivin päälle..Tassuun tuli pari haavaa ja pieni jälki oli silmäkulmassakin. Aluksi silmäkin veresti aika ikävän näköisesti, mutta oli tänään kuulemma jo paremman näköinen, joten selvittiin onneksi säihkähdyksellä.

Oona sai tänään uuden viitan, kun piti tehdä koululle jokin pieni korvaustyö "poissaolosta". Täällä ollaankin sairasteltu Jussin kanssa vuorotellen, ensin minä olin oksennustaudissa ja kun paranin, niin Jussiin iski kuume-flunssa-yskä tauti..Jussi tuossa on pikkuhiljaa paranemassa, niin nyt sitten tuntuu, että olen itse tulossa flunssaan..Päättötyötäkin alettiin tekemään, joten ei viitsisi oikein hirveästi sairastaa, mutta minkäs teet, jos tauti iskee

22.02.
Tänään soittivat eläinlääkäristä, että rabies vasta-ainetestin tulokset olivat tulleet. Ja hyviä uutisia, olivat nousseet tarpeeksi! Oonahan on nyt siis lähdössä Tanskaan Euro OES Show:hun kasvattajan matkassa. Itse näyttelyt ovat 14-15.05. mutta matkojen takia Oona on reissussa melkein viikon. Hassultahan tuo tuntuu, että "joutuu" Oonasta erossa olemaan, kun se on nyt semmoiset 9 kk ollut koko ajan jaloissa pyörimässä:) No, eiköhän me selvitä:D

25.02.
ONNEA Oona ja muut Grey Coats I-pennut 1-vuotis syntymäpäivän kunniaksi! Tuntuu kyllä että vuosi on mennyt todella nopeaa, sillä muistan hyvin sen kun vielä vuosi sitten odottelimme tietoa, että milloin pentuja syntyy :) Hetkeäkään en ole katunut, että lammaskoiran roduksi valitsin, vaikka joskus Oonan kanssa erimielisyyksiä on ollutkin :)

Nyt karva on alkanut taas takkuuntumaan, kun se noin pari kuukautta on ollut lähes selvä, vaikka "vain" kerran viikossa sen harjasin. Nyt saa harjata pari-kolme kertaa viikossa ja aina on tullut takkuja lisää, nyt myös selkä on alkanut takkuuntumaan, vaikka sinne ei ennen takkuja tullut. On tieten alkanut nyt vaihtamaan kunnolla tuota turkkia kun nyt alkaa jo pikkuhiljaa huomaamaan tuon harmaantumisen päällepäin. Karvaakinhan tuosta lähtee harjauksessa enempi kuin ennen.

eilen (24.02) käytiin täyttämässä Oonan passi eläinlääkärissä.

21.03.
Viime viikonloppuna (18.-19.03.) olimme Oonan kanssa näyttelyreissussa. Perjantaina lähdimme junalla kohti Tamperetta, jossa menisimme sitten Eddie-veljen omistajan Ida-Marian luo yöksi. Juna matkalle saatiin seuraksi partacolliepoika Leevi ja hänen äiskä :) eipäs matkakaan tuntunut pitkältä, kun oli juttuseuraa. Oona nukkui nätisti lattialla ja jyrsi välillä luuta..Kun sitten pääsimme Tampereelle asti, tuli Ida hakemaan meidät asemalta. Oonalla oli hauskaa kun Idan luona oli marsuja..yritti leikkiä niiden kanssa ja välillä haukahteli, kun marsuliinit kököttivät vain paikallaan tai menivät pesäänsä piiloon. Eddien kanssa piti meiskata koko ilta ja käytiin me lenkilläkin, missä sitten pääsi juoksemaan kunnolla ja leikkimään velipojan kanssa. Ruoka maistui entiseen tapaan ja meinasi siinä samalla mennä myös Eddien ruuat:)

Aamulla sitten lähdettiin kohti näyttelypaikka, ensin kyllä käytiin metsälenkillä ja koirat näyttivät välillä jo siltä kuin niitä ei olisi harjattu ikinä..no, näyttelypaikalla sitten harjailimme koirat ja Ulla yritti paikkailla mun leikkuu jälkiä:) Aina se leikkaaminen tuntuu helpolta, kun näkee miten se tapahtuu, mutta sitten kotona, kun pitäisi alkaa leikkaamaan niin unohtuu, että miten se nyt menikään..mutta eiköhän tuon joskus vielä opi.

Ensin jännitettiin miten velipojille, Eddielle ja Elvikselle käy kehässä ja hyvinhän niille kävi, kumpikin tulivat ERIn kanssa kehästä pois! Linus-iskä oli PU2 kera va-ca ja Jack-vaari PU4, Rop-Vet.

Sitten olikin vuorossa nartut..Oona oli juniorinarttujen kehässä yksin kun Elviira-sisko ja yksi toinen koira eivät näyttelyihin tulleet..no, Oona osasi taas käyttäytyäkin ihan hienosti ja taisi tuomari siihen hieman "ihastua", kun toisteli "beautiful bitch.." Tuloksena ERI 1, joka tarkoitti sitä, että Oona pääsi ensimmäistä kertaa paras narttu-kisaan..siellä Oona sitten yllätti ollen PN 2 ja sai vielä vara sertinkin!! vau :) meinas kyllä kädet vähän täristä kun kehästä pois tulin:)

Kehien jälkeen otettiin perhekuvia ja yksityiskuvia ja sitten kello olikin jo niin paljon, että oli pakko lähteä asemalle, että ehdittiiin junaan. Oli se kyllä aika täpärällä, mutta oltiin silti junassa pari minuuttia ennen kuin juna lähti. Meno matkalla matkaseurana meillä oli jälleen Leevi ja Liisa ja taitaapa näyttää siltä, että olemme reissussa yhtäaikaa vielä monta kertaa:)

Kun vihdoin kotiin päästiin, niin Oona joi ainakin litran vettä yhteen kyytiin..raukkaa nukuttikin, sillä meni heti nukkumaan ja itse asiassa nukkui vielä lähes koko sunnuntai päivän..taisi olla aika väsyttävä reissu.

31.03.
Jee, Oonalta löytyi sitten pääsiäisenä täitä..ihan laboratoriossa tutkittiin, kun en koiraa viitsinyt minnekkään lähtä viemään etteivät tartu. Hieman epäilisin, että näyttelyistä ne olisivat tarttuneet, mutta mistä sitä tietää. Tiistaina käytiin sitten hakemassa eläinlääkäriltä Frontline-nimistä "lääkettä" ja laitoimme sen Oonan niskaan. Keskiviikkona nypin pari ötökkää pois ja eivät enää liikkuneet:) Matot saavat olla pois lattioilta ainakin uusinta hoitoon asti, joka pitää tehdä parin viikon päästä..toivotaan, että hoito tepsii heti ekalla kerralla ja ötököistä päästään! Paketissa oli kolme ampullia, joten riittää sitten kesällä punkkisuojaksikkin!

Pääsiäisen aika vietettiin maalla, jossa kävimme Oonan ja Iidan kanssa aamuisin parin tunnin lenkkejä kestohangilla. Oli kyllä upeaa, kun pääsi peltoja pitkin kävelemään niin kauas kuin jaksoi:) Oona tykkäsi, mutta oli se kyllä väsynytkin, nukkui aina loppupäivän;)

11.04.
Oonalla alkoi juoksu 5.4.taas kerran itse odottelin niiden alkavan vasta touko-kesäkuussa, mutta toisaalta parempi, niin ei tarvi "pelätä" että juoksut tulevat Tanskan matkalle! eilen kävimme Alavieskassa mätsärissä Oonan ja Iidan kanssa. Oona juoksi todella hienosti kehässä, vaikka häselsikin kehän ulkopuolella minkä kerkesi:) saatiin punainen, muttei sitten sijoituttu jatkossa. Tuomari kehui hyvin kehittyneeksi, vaikka nuori onkin. Se jäi hieman harmittamaan, kun meitä ei juoksutettu kuin parin kanssa kierros..punaisten kehässä kaikki vain seisoivat paikallaan kun tuomari valkkasi parhaat. Ois ollut hyvää harjoitusta isommassa ryhmässäkin juosta..

Iida oli elämänsä ensi kertaa tuommoisessa tapahtumassa ja käyttäytyi todella nätisti, Iidahan on aivan kauhean arka niin koiria kuin ihmisiä kohtaan, mutta juoksi silti kehässä häntä korkealla. Tuomaria hieman pelkäsi, mutta positiivisesti yllätyin kuinka rohkeasti uskalsi käyttäytyä! Iida oli veteraani-luokassa neljäs.

17.04.
Lauantaina kävimme Ylivieskassa ryhmänäyttelyssä. Oona oli ainut rotunsa edustaja, ja kun Leevi-partis ei voinutkaan osallistua näyttelyyn, kun posti oli hukannut niiden näyttely ilmoittautumisen, niin jouduttiin sitten ihan yksin mennä sinne..Vähän tuo tietenkin jännitti, että osaanko nyt laittaa Oonan oikein kehään. Ihan kohtalaisesti kai nuo tupeeraukset meni, kun tuloksena Serti ja Rop :) Tietenkin se tuntuisi paremmalta, jos olisi ollut kilpakumppaneita mukana. Kyllä se silti hienolta tuntui, kun tuomari arvosteli meidän kehässä 17 rotua(yli 60 koiraa) ja alle kymmenen koiraa sai ERIn! Oona käyttäytyi hienosti, maneesissa kun oltiin, niin maa olisi kyllä haissut hyvälle ja juoksussa olisi halunnut haistella ennemmin maata, kuin juosta:) mutta niinhän tuolla lähes kaikki koirat teki..

Päästiin sitten Rop-tittelin myötä myös ryhmäkehään ja tottakai menimme käymään siellä, kun tuskin kovin usein tulee siihen mahdollisuutta ja kun vielä "naapurissa" nuo näyttelyt oli. Sieltä saimme kyllä saman tien tulla pois, joka oli ihan ymmärrettävää, kun Oona on vielä niin nuori. Mutta kaiken kaikkiaan Oona kyllä käyttäytyi taas todella hienosti

26.04.
Sunnuntaina(24.4) kävimme Mätsärissä Viivin ja Leevin kanssa. Siinä kun pihalla harjoiteltiin juoksemista, niin Viivin äiskä Ilona ehdotti, että vaihdetaanko koiria:) no sehän sopi, sillä Oonalle onkin tärkeää osata olla myös muiden kanssa kehässä, kun se sinne maailmalle lähtee.. Leevi kävi kehässä ensimmäisenä, sai sinisen vaikka oli tosi hienosti kehässä, sitten Ilona kävi Oonan kanssa. Mielestäni Oona käyttäytyi hienosti, vaikka vähän kuikuilikin, että minne se mamma meni, Oonakin sai sinisen. Sitten oli vuorossa minä ja Viivi:) Viivi vain ei malttanut juosta ollenkaan ja saatiin mekin sininen:) (tai sitten tuomari ei tykännyt karvaisista koirista:)) Noh, mentiin sitten kaikki sinisten kehään ja tuomari valkkasi karvakoirista vain Oonan viiden parhaan joukkoon, joka sitten jäi myös sijoitukseksi. Päätettiin sitten että kokeilemme nähdä kerran viikossa ja harjoitellaan sitä juoksemista koirakavereiden kesken! Otettiin vielä lopuksi pari kuvaa koirista.

08.05.
Lauantaina oli Oulussa äitienpäivänäyttelyt ja kerrankin olimme paikalla ajoissa. Nimittäin jo puoli kahdeksan:) Ei me nyt ihan omaa kehää varten niin aikaisin sinne menty, vaan menimme Liisan ja Leevin kavereiksi, kun partacollieiden kehä oli jo yhdeksältä. Harjailtiin Leeviä ja paleltiin, sillä aamulla oli tosi kylmä. Kuvia ei Leevistä kehässä saatu, sillä kumpikin unohdettiin kamerat kotiin. Leevin kehän jälkeen kävimme hieman ostoksilla ja sen jälkeen alettiin siirtää häkkejä Oonan kehän laidalle.

Tällä kertaa meitä olikin kokonaista kaksi lampuria kehässä:) Harmittaa kyllä todella, kun täällä "pohjoisessa" ei enempää lammaskoiria kehissä ole..no, Oona käyttäytyi taas kehässä todella hienosti, seisoi paikoillaan kun piti ja liikkui hyvin. Vähän ennen meidän kehää aurinkokin innostui paistamaan niin, että tuli melkein kuuma. Oona sai toisen sertin ja oli rop. Kuviakin saatiin, sillä Jussi tuli katsomaan Oonan kehän ja toi kameran mukana:) Ryhmään emme ikävä kyllä voineet jäädä, sillä lähdimme ajelemaan äitienpäivän viettoon..

12.05.
Nyt on Oona lähtenyt reissuun..Tänään aamulla puoli kahdeksan aikoihin lähdettiin Marikan kanssa ajelemaan kohti Kuopiota. Käytiin sitten mutka Lapinlahdella, Tessan kasvattajaa jututtamassa, kun aikaakin oli aika runsaasti:) Aamulla mietittiin, että otetaanko Tessa mukaan, mutta jätettiin se sitten kotiin, kun ajateltiin, että autossa tulisi kuuma kun aurinko paistoi. matka meni mukavasti, eikä olisi liian kuumakaan ollut..Oona nukkui tapansa mukaisesti koko matkan, mitä nyt pissalle välillä pysähdyttiin.

Meille meinasi tulla talvikin uudestaan, kun yks päivä alkoi satamaan lunta ja sitä satoi niin paljon, että maa oli ihan valkea.. Oona oli tietenkin ihan innoissaan, kun sai peuhata ulkona ja ottaa lumipalloja kiinni:)

18.05.
Tänään Oona tuli takaisin kotiin:) Alku matkan paistoi aurinko, mutta vähän ennen Lapinlahtea alkoi satamaan vettä.. "treffit" meillä oli Kasurilan Shell:illä, jonne Oonan veimmekin. Vettä satoi niin paljon, ettei siinä viitsinyt kauaa kuulumisia vaihdella, mutta Oona oli käyttäytynyt hienosti koko matkan eikä mahakaan ollut ollut löysällä. Kehässä oli myös osannut käyttäytyä, tuloksena kakkonen, joka vastaa suomen EH:ta. Turkki oli tuomarin mielestä kuulemma liian pehmeää, mutta ehtiipä tuo tuosta karheentua vanhetessa:) Viereisessä kuvassa Kirsi ja Oona näyttelypäivänä 15.05.

Kotimatka meni hyvin, pysähdyimme Lapinlahdella näyttämään Tessaa sen kasvattajalle. Kävimme myös tutustumassa agility-esteisiin jollain raviradalla, kun siellä ei ollut ketään muita. Oona näytti tykkäävän hirveästi touhusta ja Marikan opastuksella käytiin lähes kaikki esteet läpi. Putki oli ainut jossa Oona ensin mietti, että pitääkö tänne oikeasti mennä:) Lopuksi Oona meni putkesta läpi niinkin, että se oli pitkä ja hieman "mutkalla", minä innostuin nyt tosissaan tuosta agilitystä ja pitää alkaa katselemaan josko pääsis jonnekkin alkeiskurssille mukaan:)

24.05.
kävimme Leevi koiran kanssa juoksentelemassa metsässä, kun Liisa tiesi hyvän paikan..ja hyvä paikka se olikin! aivan mahtavat maastot, kangasmetsää ja polkuja ja hiekkateitä ristiin rastiin, eikä mitään risukkoa. Sammaltahan tuolta mukaan lähti ihan kiitettävästi, huomaa lattialta, kun näyttää kuin koko metsä olisi kannettu sisään:) Koirat nauttivat kun saivat juoksennella vapaana ja omistajat nauttivat kun oli hyvä ilma eikä ötököitäkään vielä ollut! Ihmeen rauhallisesti koirat leikkivät keskenään..välillä toinen jäi tuijottamaan/vaanimaan toista ja kohtakumpikin tuijottivat toisiaan, kunnes yhtäkkiä juoksivat leikkimään keskenään:) hassuja koiria..Liisa kyllä sanoi, että jos koira vaanii noin, sillä olisi taipumusta paimennukseen. Olisihan tuo kivaa testata tuo taipumus:)

16.06.
Kauhea tauko päivityksissä..lauantaina 11.päivä käytiin porukalla lonkka- ja kyynärkuvissa. Oona ei meinannut millään nukahtaa. Sinnikkäästi vain istui, vaikka silmät luppasivat:) kaadoin sen sitten itse maahan ja silittelin, että nukahtais nopeampaa..ei se kyllä koko aikana kunnolla nukahtanut, vaan aina kun sitä liikutteli, niin nosti päätä ja oli lähdössä liikkeelle. Samoin kun se nostettiin toiseen huoneeseen, missä sitten annettiin se herätysaine, niin oona oli jo lähdössä kovaa vauhtia kotiapäin:) lääkäri oli todella mukava, näytti kuvan "täydellisistä" lonkista ja sitten sai itsekin verrata oman koiran lonkkia niihin hyviin. Nyt vain toivotaan, että tulos tulee samana takaisin..

Sitten kuvauksen jälkeen lähdettiin Himangalle, Jussin siskon kihlajaisiin. Oona jäi selviämään meille kotiin. Matkalla sitten hoksasin, että jäänpäs kotiin alkuviikoksi. Maanantaina olikin ihan älyttömän kuuma, varjossa 24astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kesä! Tiistaina sitten satoi vettä ihan koko päivän ja keskiviikkonakin lähes koko päivän..Oonan turkki olikin sitten vähän hienon näköinen kun kaikki harjat jäi Ouluun ja kun pihalla vesisateessa piti kuitenkin meiskata. Nyt täällä Oulussa aurinko taas paistelee:)

19.06.
lauantaina kävimme mätsärissä Leevin kanssa..alkuun meidän piti olla eri pareissa, mutta kun välistä jäi yksi koira pois, niin olimmekin sitten Leevin kanssa samaan aikaan kehässä. Aika hienosti meni, kun kumpikin malttoi juosta nätisti. Oona sai punaisen kun näytti hampaansa paremmin(?) ja luulipa tuomari oonaa partacollieksi:) aika hassua, kun ne kuitenkin vierekkäin aika erinäköisiä ovat ja oona tyttönä vielä hieman isompi kuin leevi:) no värikehissä ei sitten kumpikaan päässyt jatkoon..

Sunnuntaina sitten pääsimme vihdoin pikku-lampuria katsomaan:) Olihan aivan ihana pikkuinen, nyt noin neljän kuukauden ikäinen Tiibob's Charlotte, mutta tuttavallisemmin Iita. Kävimme kävelemässä pienen lenkin metsässä, jossa koirat saivat juoksennella irrallaan. Hauskaahan noilla näytti olevan, Oona juoksi edellä ja Iita perässä:) Pari kertaa Oona onnistui juoksemaan Iitan yli niin, että toinen pyöri maassa, mutta se ei pienen menoa haitannut, vaan se syöksyi samantien takaisin Oonan perään:D Kuitenkin Oona näytti osaavan leikkiä myös pennun kanssa. Seuraavan kerran pitää ottaa Viivikin mukaan!

27.06.
Nyt om juhannusnäyttelyt takana päin. sunnuntain aamuna herätys kello 04.00 ja viiden aikoihin lähdettiin ajamaan kohti rovaniemeä. Liisa ja Leevikin lähti mukaan. Oonan kehä oli puoli kymmenen aikoihin ja tällä kertaa lammaskoiria oli kolme ilmoittautunutta, yksi uros ihan ruotsista asti. Tuomari mittasi Oonan ja sanoi että se on alle 54cm, hassua kun itse olen sen mitannut 58cm..Oona kyllä pelkäsi mittaa aivan kauheasti ja oli "kyykyssä"..Tuomari kehui kauheasti Oonan liikkeitä ja Oona saikin taas ERIn:) Ruotsalaisen uroksen tuomari pisti ROPiksi ja Oona oli VSP. Sanoi, että Oona liikkuu paremmin, mutta Uroksella oli parempi pää ja Oona vielä pentumainen:) Oona sai siis jo kolmannen sertin!!

Sitten saatiinkin odotella Leevin kehää, sen piti alkaa joskus kahdentoistaaikoihin, mutta tuomarin tarkan ja hitaan arvioinnin takia kehä oli tunnin myöhässä. No sitten Leevi pääsi pitkän odottelun jälkeen kehään ja hurmasi tuomarin täysin. Tuomari(Leni Nousiainen)kehui Leevin maasta taivaisiin ja tuloksena NUO ERI/1, SERT, ROP, mahtavaa!!! Oli muuten Leevin ensimmäinen SERT:) Sitten jäätiinkin odottelemaan ryhmäkehään pääsyä. Ykkösryhmän arvioi sama tuomari ja poimikin Leevin kahdeksan joukkoon! alkoi siinä itselläkin sydän jyskyttää, kun tuomari alkoi sijoittaa koirat..Ei se sitten kuitenkaan Leeviä sijoittanut, mutta todella hieno saavutus se kuitenkin on!

29.06.
Tänään tuli postia kennelliitosta ja hienoja uutisia! lonkat A-A ja kyynärpäät 0-0!

Eilen Liisa sai minut innostumaan Oonan ilmoittamisesta myös sinne Tornion näyttelyihin. Itse en sinne pääse, koska veljeni menee naimisiin, mutta Liisa lupautui hoitamaan Oonaa sen viikonlopun ja käyttää sen kehässä kun sinne Leevin kanssa kuitenkin menee:) Kiitos jo etukäteen!

07.07.
Nyt menneellä viikolla olemmekin Oonan kanssa "reissanneet" ahkerasti:) maanantaina kävimme Viivin kanssa koirapuistossa katsomassa rottweiler-tyttöä ja dreeveri-mummoa. Keskiviikkona Viivi tuli kyläilemään ja samalla kävimme katsomassa pikku-Iitaa. Käytiin kävelyllä ja ajateltiin käydä Kuivasjärven puistossa, mutta se olikin suljettu lasinpalojen vuoksi. Se on hieno puisto ja näköjään siellä viihtyy hyvin myös muut kuin koirat :(

Tänään meillä oli myös treffit Iitan ja Viivin kanssa ja päätettiin lähteä käymään toisessa puistossa. Eipä nuo kyllä jaksaneet paljoa juosta, kun on niin lämmintä. Iita meinasi jäädä välillä toisten jalkoihin, mutta kunhan pari kuukautta menee, niin eiköhän sitten pysytä jo toisten perässä:)

18.07.
Sunnuntaina kävimme Nivalan kv näyttelyssä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli varjossakin lähes kolmekymmentä astetta. Oli kyllä ihana kun Liisa hommasi sen teltan, niin saatiin häkit varjoon. Märkiä pyyhkeitä laitoimme myös häkin pohjalle, jotta koirilla olo edes hieman helpottuisi. Tarkoitus oli ensin katsoa Leevin kehä ja sitten tupeerata Oona niin, että Liisakin näkee miten se tapahtuu..mutta partisten kehä oli taas myöhässä niin, että meidän kehät meni melkein päällekäin. Oona kisasi tällä kertaa  nuortenluokassa ja sai ERIn, joka jaettiin pienenä vaaleanpunaisena "ruusukkeena". parasnarttu- luokassa olimme kolmansia ja saimme vara sertin!

01.08.
 Nyt on veljeni häät onnellisesti takanapäin ja Oonan viikonloppuloma oli mennyt hyvin :) lauantaina oli vaatimattomasti herättänyt vasta kuudelta, mutta kait se oli ajatellut, että varmasti sitten keretään näyttelyihin:) Näyttelyissä Oona oli mennyt hienosti, oli juossut hyvin, mutta seisominen oli ollut hieman hankalaa, kun maassa oli haissut joku tosi hyvä:) Oona sai EH:n ja hyvän arvostelun, jossa taas moitittiin karvaa..Pitänee tässä jossain vaiheessa sitten pitää taukoa ja odotella, että vaihtaa tuon karvansa kokonaan, jospas siitä sitten hieman karheampaa tulisi;) Kiitos Liisa koiran esittämisestä!

07.08.
Oona sitten yllätti minut Rovaniemellä eilisissä näyttelyissä saaden taas sertin ja oli rop. No tietysti ne tuli "helpolla" kun Oona oli ainut lammaskoira ja kun tuomari palkitsi meidät ERIllä, niin sittenhän ne automaattisesti tuli meille. Käskin myös tuomarin mitata Oonan, koska itse olen saanut siitä 58cm korkean ja kerran se on mitattu ja silloin tuomari sanoi, että olisi alle 54cm korkea. No, tällä kertaa Oona taas meinasi pelätä mittaa, mutta antoi sitten lopulta mitata itsensä ja tulokseksi saatiin 55cm, olen tainnut itse mitata vain väärästä kohdasta:) Samoin tuomari huomasi, että Oonalta puuttuu kaksi hammasta, kummaltakin puolelta ylhäältä P3:set. Tällä kertaa karvakin oli hyvää:) Leevi oli kuulemma liian laiha, niin tuomari ei tällä kertaa antanut eriä, mutta sai Leevi silti EH:n. Olisi vain ollut kivaa olla yhdessä siellä ryhmäkehässä, ehkä vielä joskus;)

Jäätiin sitten Ryhmäkehää odottelemaan ja hieman pelottavalta näytti, kun ukkospilvet nousivat uhkaavasti kohti näyttelypaikkaa. Onneksi järjestäjät aikaistivat ryhmiä, joten ei onneksi kastuttu! Ryhmän tuomaroi Jouko Yrjölä ja olin jo valmiina lähtemään pois, kun luulin hänen tulevan kiittämään, mutta sitten päästiinkin neljän joukkoon, vau! Ja loppujen lopuksi hän valitsi Oonasta RYP-2. Täytyy kyllä nyt sanoa, että olen älyttömän ylpeä Oonasta:) ja kerrankin kun olisi ollut kuvattavaa, niin kamerastahan piti loppua patterit ja varapatterit oli jääneet häiden jäljiltä Jussin puvun taskuun..:(

08.08.
Oona aloittaa tokon alo-ryhmässä 26.08. ja agilityn alkeiskurssi alkaa 11.09. Seuranamme on Oulunseudun kennel- ja agilityseura KAS.

26.08.
Ensimmäinen toko-tunti ja heti meinasi jäädä väliin, sillä menimme Serti-areenalle jossa tunnin piti olla ja siellä vasta selvisi, että tunti onkin Hietasaaressa(kaupungin toisella laidalla). No noin 40 min. myöhässä oltiin kuitenkin oikeassa paikassa ja tuntiakin jatkettiin, ettei turhaa paikalle menty! Kontaktia harjoiteltiin, niin että kuljettiin muiden edestä koiran kiinnittäessä huomionsa ohjaajaa. Sitten istuskeltiin ja keskusteltiin, että mitä me halutaan siltä kurssilta. Lopuksi vielä kokeiltiin seuraamista ja keskusteltiin "opettajan" kanssa koirakohtaisesti. Eka kerta meni ihan hyvin, ottaen huomioon meidän harjoittelun:) Kurssilla opittuja asioita löytää harrastuksista.

09.09
Oonalla alkoi juoksu viikko sitten(2.9.) joten heti jouduttiin tauolle tokoilusta. Kotona ollaan sitten harjoiteltu kontaktia ja vieressä istumista sekä jonkin verran seuraamista. Naksuttimen käyttöäkin opetellaan:) Aluksi Oona jäi väärään asentoon istumaan kun sen käski sivulle, mutta parin "oikaisemisen" jälkeen se oppi, että missä sitä pitää istua. Näyttää kyllä koira olevan fiksu, kunhan vain itse oppisi palkkaamaan oikealla hetkellä, niin edistyttäisiin nopeampaa. Ollaan aloitettu Oonan kanssa juokseminen ja hyvin menee. Oona jolkottelee edellä ja osaa muka oikean ja vasemman, ilman sen kummempaa opetusta. Pitäisi vain hankkia se juoksuvyö, niin jäisi omat kädet vapaaksi. Agility alkaakin halliremontin takia vasta 18.päivä, mikä sopii meille erittäin hyvin noitten juoksujen takia.

01.10
Nyt on taas yhdet näyttelyt takanapäin:) Hieno päivä, Ensin oli partacolliet kehässä ja minä "jouduin" esittämään Leevin, kun Liisa ei saanut rasittaa itseään. Kyllähän tuo jännitti, kun en ennen ole muiden kanssa kehässä ollut. Hieman onneksi helpotti kun saatiin ERInomainen ja voitettiin avoinluokka:) Sitten huipennuksena paras uros kehässsä, Leevi oli PU3 ja sai sen viimeisen sertin, eli meillä oli uusi FIN MVA! Cacibikin vielä siirtyy Leeville, joten niitäkin on nyt kaksi kasassa:) Onnea Leevi ja Liisa&Juha!!

Sitten saikin Oonaa harjailla, sillä lammaskoirat oli heti partisten jälkeen. Uroksia oli kuusi ja Oonan veli Eddiekin oli tullut näyttelyihin Tampereelta. Eddie sai ERIn ja oli PU4 kera vara-sertin, Onnea! Sitten Onskin vuoro ja kun muut nartut eivät ERIä saaneet, niin me saatiin SERT ja ensimmäinen CACIB, jee! loppujen lopuksi Oona oli VSP. Uskomattoman hieno päivä! Näyttelyiden jälkeen kävimme puistossa juoksuttamassa koiria ja näimme pikku-Iitankin!

30.10.
Alku viikko vietettiin Oonan kanssa Alavieskassa lomaillen, jonne satoikin ensilumi heti maanantaina. Oona oli aivan innoissaan:) Nyt oli kiva käydä lenkilläkin, kun Iida on jo rohkeampi, eikä sitä tarvitse vetää koko ajan perässä. Iidalla poistettiin pari viikkoa sitten yksi etuhammas. Äiti oli alkanut tutkimaan sen suuta, kun se oli haissut niin pahalle ja huomannut, että yksi hammas heiluu. Eläinlääkäri oli sitten huomannut, että Iidalla oli hammaskiveä ientaskuissa josta johtui haju ja hampaiden heiluminen. Hampaat puhdistettiin ja se yksi hammas poistettiin ja Iida sai oman hammasharjan:)

6.11.
Pyhäinpäivä viikonlopun vietimme maalla:) Jussista tuli 28.päivä eno, joten lähdimme katsomaan pikku-prinsessaa. Oona sai vielä olla vierailun ajan autossa, mutta eiköhän ensi viikolla näe pienokaisen. Lauantaina leikitimme Väinön kanssa Oonaa ja yhtäkkiä huomasin, että siinä vieressä seisoskeli harjakoira puku päällä. Siinä ihmeteltiin, että mitäs tehdään, sillä ulos yksinkään sitä ei hennottu jättää, ettei palellu. Onneksi väinö tiesi mistä koira oli ja lähdimme viemään sitä takaisin kotiin. Tänään Oonalla kävikin Sara-koira kylässä Alavieskassa ja ne vetivätkin täyttä laukkaa pitkin peltoja reilun tunnin. Oonakin oli aikas väsynyt ja varmasti nukkuu hyvin ensi yön, sillä kotiuduimme juuri agillity tunnilta:)

15.11.
Eilen satoi vihdoin ensilumi tänne Ouluunkin! Illalla Oonalle tuli kylään pikku-Iita ja Viivi, käytiin kävelemässä ja juoksuttamassa koiria tuolla Yliopistolla. Harjoiteltiin hieman näyttelyjuoksua, kun viikonloppuna lähdetään sinne Jyväskylään. Viime viikonloppuna Oonakin näki vauvan, hirmuisen varovasti se sitä kävi haistelemassa :) Kun vauva meni nukkumaan, niin Oona nuuskutteli äitin ja isin:)

20.11.
Nyt on Jyväskylän näyttelyt takana päin. Oli mukava reissu vaikka tällä kertaa ei tuomari oikein Oonasta pitänyt. Saatiin me EH, johon olen tyytyväinen, mutta arvostelussa ei ollut Oonasta oikein muuta hyvää, kuin "erittäin hyvä karvanlaatu" joka sinänsä tuntuu hassulta, kun Oonan karva ei kyllä mikään hyvä vielä ole:) Iita, Tiibob's Charlotte oli narttupentujen kakkonen ja Leevi-partis oli EH/4 valioluokassa.

Oonan Linni-isi oli ROP ja ryhmässäkin pääsi kymmenen parhaan joukkoon!! Elvis-veli sai ERIn, muttei kuitenkaan sijoittunut PU-kehässä. Oona pääsee nyt parturiin, saksitaan vähän tuota karvaa, kun on niin epätasainen, koska vaihtaa juuri tuota karvaa. Kajaanissa käydään, kun sinne jo ilmoitettiin ja luultavasti Tornion ryhmässä helmikuussa, mutta sitten taidetaan pitää vähän taukoa, jotta saadaan tuo karva taas hyvän näköiseksi:)

30.11.
Maanantaina Oona pääsi pitkälle lenkille, kun Viivi tuli käymään ja lähdettiin sitten niitä saattelemaan kotia päin. Illan sateli sellaista märkää lunta ja arvata saattoi, että muistutettiin Oonan kanssa lumiukkoja kun tultiin kotiin :) Ennen lenkkiä olimme pentujen: speedy-partis, aku ja sindy- shapet sekä Iita-lampuri, kanssa harjoittelemassa näyttelyjuttuja.Olipas itselläkin väsy, kun vihdoin kotiin pääsimme. Välillä jouduimme pysähtelemään ja puhdistamaan lumipalloja Oonan tassuista, kun se ei tahtonut enää päästä kävelemään:)

 Viime viikonloppuna sain Iidankin vihdoin pestyä ja trimmattua..Kohtahan sitä saa jo  alkaa sanomaan mummu.koiraksi, kun ikää on jo 10 vuotta:) Piti ottaa ihan kuviakin, kun huomasin, ettei poseeraus kuvia olla otettu aikoihin! Eipä Iidasta kyllä vielä huomaa, että olisi ikä alkanut painaa. Samalla lailla pomppaa omaan tuoliinsa kuin ennenkin ja kissan kanssa innostuu leikkimään viikolla. Ainut on hampaat, joista poistettiin tänä syksynä ensimmäisen kerran hammaskiveä sekä yksi hammas, muuten on Iida ollut terveenä

 11.12.
Nytpäs on ensimmäinen agilitykisa takanapäin, tosin vain työvoiman merkeissä;) Oli kiva kokemus, nyt ymmärtää vähän paremmin noita sääntöjä. Kivaa meillä oli kun rakentelimme ratoja ja seurasimme toisten kisaamista. Monenlaisia suorituksia näimme ja nyt uskaltaa itsekin mennä kisaamaan, joskus, kun ei ole kynnys niin korkealla:) Päivän jälkeen oli kyllä väsynyt olo, mutta illalla vielä omiin agi-treeneihin Oona oli koko päivän Jussin kanssa ja olivat käyneet pitkän lenkin rannassa, jossa Oona sai juosta irrallaan. Kohta pääseekin taas jäälle juoksentelemaan, kunhan noita pakkasia hieman on pidempään..

perjantaina (9.12.) Oonalla kävi kylässä 8-kk ikäinen kiharakarvainen noutaja Huuko. Hienosti koirulit tulivat toimeen ja osasivat jopa käyttäytyä :) kiehnäsivät vain toisiaan ja parin kiellon jälkeen eivät edes yrittäneet leikkiä. Sisällä siis oltiin rauhassa, mutta ulkona sitten riehuivatkin sitä enemmän.

16.12.
Oona pääsi Viivin kanssa riehumaan ja juoksemaan samalla kun veimme joulukortin. Kylläpäs tytöillä hauskaa riittikin, kun saivat pitkin puistoa kirmailla. Ennen nuo leikki aina sellaisia tappeluleikkejä, mutta nyt leikki on pääasiassa takaa-ajoa! Käytiin vielä lopuksi koira-puistossakin, kun koirat sinne halusivat:) hassua, kun saivat muutenkin juosta vapaana, niin kuitenkin puiston lähellä juoksivat portille, että pitää päästä sinne. Illalla tokon jälkeen Liisa tuli Leevin kanssa käymään ja koiruudet sai juosta tuossa järvenranta metsikössä.

info[a]chamorus.com